Koska pannuja käytetään nuotiolla ja risukeittimillä, ne luonnollisesti nokeentuvat melkoisesti. En ole niitä sen kummemmin pessyt paistamisen jälkeen, vain pyyhinyt kevyesti ja jättänyt sopivan rasvaiseksi. Pannua ei siis voi noin vain tunkea reppuun, vaan se tarvitsee jonkinlaisen suojan. Omaan pannuuni tein jo ennen toisen pannun hankkimista paksusta pellavakankaasta pussin. Pojan pannu on tähän asti kulkenut mukana muovipussi suojan virkaa toimittaen. Aina pannuja käytettäessä kuuluu kysymys: "Isi, millon mun pannuun tehdään tollanen suojapussi?". Jostain syystä se suojapussin tekeminen on silti jäänyt.
Eilen illalla samainen vanhin lapsi tuskaili läksyjen tekemistä. Aiemmin päivällä oli oltu pulkkamäessä lasten ja heidän serkkunsa kanssa laskemassa mäkeä ja paistamassa makkaraa ja lettuja. Toisen pannun suojapussin puute oli pannujen käytön myötä aktiivisesti mielessä. Tarjosin pojalle vauhditusta läksyjen tekoon ja lupasin, että saa itse tehdä omalle pannulleen suojapussin, kun läksyt on saatu tehtyä. Läksyjen tekoon tuli selvästi lisää motivaatiota, vaikka se edelleen tuntui olevan takkuista. Lopulta, kun läksyt oli tehty alettiin mittaamaan jo valmiina olevaa pussia ja miettimaan uuden kokoa. Poika kirjoitti mittoja paperille ja pohdittiin yhdessä. Kehoitin lisämään saumavarat ja autoin kankaalle merkinnässä. Seuraavaksi vuorossa oli leikkaaminen ja pussin kaarevan kärjen piirtäminen. Jouduin auttamaan hieman, jotta kaaresta tuli kaari eikä suora. Kun palat olivat valmiina oikean mallisina ja lähes samanlaisina, kysyin pojalta haluaisiko hän kiinnittää ne yhteen nuppineuloilla ennen ompelua, vastaus oli kyllä.
Pienen opastuksen jälkeen poika ompeli itsenäisesti pussin saumat, siistiä ja huolellista jälkeä tuli. Pussin suulle tehtiin nauhakiristys ja sille piti ommella oma kuja pussin reunaan. Kujan kääntäminen ja kiinnittäminen nuppineuloilla sujui mallikkaasti. Kujan ompelukaan ei tuottanut suurempia ongelmia lukuun ottamatta pussin sivusauman ylitystä. Kun kuja oli valmis, käännettiin pussi oikein päin ja etsittiin jostain jotakin nyöriksi kelpaavaa. Nyörin väri ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta muuta ei kotoa tähän hätään löytynyt. Nyörin pujotuksen jälkeen pussi oli valmis.
Koko projektissa apuna olin vain mitoituksessa, piirtämisessä ja neuvomassa vieressä, silloin, kun neuvoja tarvittiin. Ompelukonetta ja saksia en käyttänyt. Pitänee olla ylpeä vajaa kymmenvuotiaasta, joka on näin taitava. Nyt voi molemmat pannut huoletta tunkea reppuun, pelkäämättä muiden tavaroiden nokeentumista. Tässä vielä muutama kuva valmiista tuotteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti